City Of New Orleans!

Alkavaan päivään ei voinut herätä kuin intoa täynnä! Olihan päivän pää-agenda päästä illaksi New Orleansiin, johon olikin ladattu mittavat odotukset. Tukevan aamupalan jälkeen täräytettiin Dodge tulille ja nokka alkajaisiksi kohti Jacksonia.

Greenwood, Mississippi

Greenwood, Mississippi

Matka eteni leppoisasti puuvilla- ja maissipeltojen välissä. Rattia ei näilläkään teillä liikaa tarvitse väännellä. Väylien vedot on tehty pitkällä viivottimella, joka on tavallaan tylsää mutta tavallaan helppoa. Muutaman tunnin köröttelyn jälkeen oltiinkin jo Jacksonin päiväruuhkissa. Edelleenkin pyrittiin käyttämään ”pikkuteitä”, joilla rekkaliikenne oli minimaalista verrattuna Interstate-väyliin. Tosin eihän meillä rekkoja vastaan mitään ole. Pikemminkin päinvastoin. Ei vielä tähänkään mennessä ole lakattu ihailemasta rotevia amerikan rekkoja. Omat suosikkini ovat niitä vanhoja tasanokkaisia maskuliinisen näköisiä Kenwortheja. Miksi meikäläiset rekat ei voisi olla tällaisia, kysyy ikuinen pikkupoika?

Lousiana, USA

Mississippi, USA

Lousiana, USA

Lousiana, USA

No niin… Jackson on siis n.180.000 asukkaan kaupunki, jota kohti ajellessa täytyy pakostikin kuunnella rotaatiolla muutamaan kertaan jo aiemmin mainittu Johnny Cashin ja Carterin biisi ”Jackson”. Se nyt vaan kuuluu tässä tapauksessa asiaan ja auttaa tunnelman luomisessa huomattavasti.

Kyseessähän on Mississippin osavaltion pääkaupunki ja liikkennemääräkin oli sen mukainen. Taas kerran tuntui että jokainen paikallinen ajoi samanaikaisesti perheen molemmilla autoilla. Tuntuu että autoja on liikenteessä suhteettoman paljon jos vertaa vaikka kotimaassa jotakuinkin samankokoiseen Tampereeseen tai Turkuun. Mutta sepä on täällä ratkaistu triplaamalla kaistamäärä joka suuntaan, joten sujuvasti tämä automäärä levittäytyy käytössä oleville ajoväylille.

Koska kaikkea ei joustavasta aikataulustamme huolimatta voi ahmia, jouduimme ohittamaan Jacksonin pikaisella tankkauspysähdyksellä ja ruokailulla ”Red Apple”-ketjun tankkaamossa kaupungin laitamilla. Pikavaikutelmaksi kuitenkin jäi tunne, että Jackson saattaisi olla vauraampi ja järjestäytyneempi kaupunki kuin edellisenä päivänä koettu Memphis. Mutta se on vaan tunne, jolla ei välttämättä ole mitään tekoa todellisuuden kanssa. Eli, sorry Jackson about our hasty… maybe next time 🙂

Jackson, Mississippi

Jackson, Mississippi

Matka Jacksonista New Orleansiin tuntui yllättävän pitkältä, vaikka pikkuteitä kulkeva reittimme oli vaivaiset 190 mailia. Maisemat oli mukavaa country-henkistä ”amerikanmaisemaa” ja ohi vilisevien pikkukylien hallitsevin rakennus oli lähes poikkeuksetta kirkko. Näillä seudulla herran palveleminen ei näyttäisi olevan ongelma, koska toimintaan tarkoitettuja pyhättöjä on varovaisestikin sanottuna paljon. Näillä seuduilla en lähtisi provosoimaan täkäläisiä uskoa kyseenalaistavalla keskustelulla. Silmiinpistävää on myös se, että vaikka kylä olisi kuinka rähjäinen ulkoasultaan, on kirkko rakennettu suurella rahalla ja näyttävistä elementeistä. Koska matkaa tehdään enemmän tai vähemmän musiikki mielessä, istui näihin maisemiin loistavasti kliseinen Willie Nelsonin ”City Of New Orleans”, jonka aloitusriffi on aivan mahtava ja maisemaan täydellisesti istuva ja liki kylmiä väreitä tuottava – varsinkin jos samaan hetkeen sattui rinnalle vanha Kenworth! Mutta vielä tästä biisistä…. Joku suomalainen joskus on mennyt pahoinpitelemään tämänkin teoksen muotoon ”Huomenta Suomi hyvin pyyhkii”. Mutta se pystyttiin vaivoin torjumaan mielikuvista pois… Muistakaa muuten tämä biisi jos vain koskaan päädytte samalle suunnalle! Saatte samalla uskomattoman sitkeän korvamadon riesaksenne… Siitä korvamadosta saattaa pahimmillaan tulla reissunne soundtrackin avausraita josta ette pääse koskaan eroon.

Tälle osuudelle taisi muuten osua myös matkan edullisin polttoaine, joka kirvoitti äärimmäisen katkeria ajatuksia meikäläisestä liikenteen verotuksesta. Tuo kuvan osoittama gallonahinta tarkoittaa suomeksi 50 senttiä/litra! Miettikääpäs sitä.

Lousiana, USA

Lousiana, USA

Vihdoin illansuussa saavuttiin New Orleansin vaikutuspiiriin, Lake Pontchartrainin rannalle, josta halusimme ehdottomasti ajaa maailman pisimmän yhtämittaisen vesistön ylittävän sillan, Lake Pontchartrain Causewayn. Kyseessä on 38km mittainen silta, joka halkaisee keskeltä 1630 nelikilometrin kokoisen Pontchartrainin järven. Silta on järkeä uhmaava, suorastaan käsittämätön rakennelma. Laittaa miettimään että joku pähkähullu tällaisenkin idean on joskus täysipäisenä esittänyt. Ja saanut vieläpä näkemyksensä läpi! Ymmärtäähän sen toki, että järven kiertäminen on taatusti alkanut ottaa työmatkalaisia päähän pidemmän päälle… mutta että on löytynyt sellainen mahtimies, joka on näyttänyt suurella kädellään että tuosta keskeltä tuonne järven vastarannalle tehdään nyt sitte pojat silta, eikä muuten kiinnosta vähääkään mitä se maksaa!

Lake Pontchartrain Causeway

Lake Pontchartrain Causeway, New Orleans

Lake Pontchartrain Causeway, NO

Lake Pontchartrain Causeway, New Orleans

Ensimmäinen väylä sillasta avattiin jo vuonna 1956 ja toinen puolisko 1969, jolloin rakenelmasta tuli nelikaistainen ”moottoritie”. Sen läpi ajaminen oli tavallaan vähän outo kokemus. Tunne oli kuin lähtisi ajamaan siltaa pitkin ruotsiin. Vastarantaa ei edes näkynyt. Uskomatonta oli se, että sillan ylittäminen maksoi vain 3 dollaria (n.2,7€). Vertailun vuoksi muistutettakoon, että Kööpenhaminen ja Malmön yhdistävän Juutinrauman sillan ylittäminen maksaa 45€ !!!

Tämä oli kokemuksena kuitenkin ihan hieno ja suosittelen koukkaamaan tämän kummallisuuden kautta jos näille tanhuville sattuu ajautumaan. Itse sain vinkin tästä rakennelmasta omalta 12v.pojaltani, joka karttaa keväällä tutkiessaan kysyi; ”Voiko iskä tuossa ihan oikeasti mennä silta”? Lupasin ottaa asiasta selvää, ja kyllähän siitä vaan silta meni…

Sillan yli päästyämme ja autosta noustessa saatiin todeta että olimme saapuneet aivan erilaiseen ilmastoon. New Orleans sijaitsee subtrooppisella vyöhykkeellä ja ilmankosteus oli sen mukainen. Tätä ei helpottanut 37 asteen huiteilla oleva lämpötila. Tähänkin tosin totutaan, tottakai! Sen on nyt oppinut lämpötiloista, että 70F-79F on mukava, 80F-89F on kuuma mutta siedettävä, 90-99F pysyttelee jo mielellään auton tarjoamalla ilmastointivyöhykkeellä. 100F-115F onkin sitten jo helvetin kuuma.

Mutta tässä vaiheessa alkoikin jo pimeä laskeutumaan. Matkan alkuvaiheessa tehtiin päätös, että autolla pyritään liikkumaan ainoastaan valoisaan aikaan. Pimeällä ajetut kilometrit tuppaavat menemään enemmän tai vähemmän hukkaan. Paitti että onhan nämä kaupungit ihan hienoja pimeällä. Motellille ajeltiin paikallisen luxus-ruokakaupan kautta. Kaupassa emme nähneet ainoatakaan tummaihoista ihmistä, joka vähän hämmästytti. Tämä kommentti saattaa jonkun mielestä kuulostaa epärelevantilta, mutta oltiinhan nyt kuitenkin New Orleansissa, Lousianassa. Tunne oli kuin olisi astellut minkä tahansa espoolaisen hienon delicates-myymälän tiloissa. Tarkoitan tällä sitä, että odotukset ja oletukset ensikohtaamisesta kaupungin kanssa meni ristiriitaan todellisuuden kanssa. Myöhemmin saattoi selvitä, että kyseinen puoti edusti varmaan jotain sellaista, jossa kaupungin massojen syvimmät rivit ei lähtökohtaisesti päivittäisostoksiaan suorita.

Hotelli valittiin jälleen Super8-ketjun tarjonnasta, joka oli hyväksi havaittu ja todettu. Tällä kertaa saatiin huone, jossa oli bonuksena jättikokoinen oma parveke!

New Orleans, Lousiana

Ruokakauppa, New Orleans, Lousiana

Motellin respassa saatiin iloksemme kuulla että kaupungissa käydään seuraavana päivänä NFL-ottelu Mercedes Domella, joka tuo kaupunkiin kymmeniä tuhansia turisteja. Tästä johtuen liikenneolosuhteet saattavat olla hyvinkin haastavat. Aloin välittömästi epäillä, että NFL-fanit saattavat jossain määrin jäytää hienon kaupungin tunnelmaa. Mielikuvat heilahtivat välittömästi kotisuomalaisiin lätkäfaneihin, eikä se ollut lopulta kovin kaukaa haettu mielikuva se…

Seuraavan päivän suunnitelmat hiottiin motellilla ja aamupalan jälkeen päätettiin mennä haasteita päin: Eli autolla suoraan New Orleans Cityyn, …ttu siellä mitään ruuhkia ole… ja eipä vaan ollutkaan. Mainion ”maps.me” -sovelluksen avulla puikkelehdittiin omia reittejämme pitkin keskustaan ja käytiin vielä kerran ihmettelemässä Pontchartrainin järveä, jonka läheisyydessä motellimme muutenkin sijaitsi.

Lake Pontchartrain, NO

Lake Pontchartrain, New Orleans

Kerrottakoon sen verran, että tämä ”maps.me” on siis älylaitteisiin saatava ilmainen karttasovellus, jonka avulla googlemapsin kaltaiset kartat voi ladata offlinena tablettiin. Ja sijainnin näkee tabletin GPS:n avulla jatkuvasti kartalla, jota voi sujuvasti nipistellä ja nöpistellä haluamaansa kokoon. Toimii todella jouhevasti tehokkaammassa tabletissa ja antaa mahdollisuuden improvisoida apukuskin paikalta mitä kummallisimpia reittejä pitkin. Katsoo vain kartalta mielenkiintoisen näköistä seutua ja komentaa kuskia sen mukaisesti. Kutsuimme tätä ”bionavigaattoriksi” ja pääsimme ajautumaan moniin sellaisiin paikkoihin, joihin tavallisella opastavalla navilla ei tulisi koskaan jouduttua. Aivan ehdoton apuväline tällaiselle reissulle! Siis tavallisen navilaitteen lisäksi… Olimme ottaneet tavaksi käydä myös koluamassa tavallisia kaupunkien asuinalueita tämän laitteen avulla. Aika nopeasti kehittyy näppituntuma, että mistä kohti karttaa saattaisi löytyä mielenkiintoista nähtävää.

Back to the New Orleans…. Elettiin siis varhaista aamupäivää, eikä City ollut ruuhkainen laisinkaan. Parkkipaikkoja oli runsaasti ja auto saatiin jopa varjoisaan parkkihalliin aivan Aquariumin viereen. Ja siitäpä sitten päätettiinkin käydä tutustumassa kuuluisaan New Orleansin Aquariumiin, jossa oli mahdollisuus nähdä kaikenmoista merenelävää otusta. Ja jopa tuijottaa pelottavaa haikalaa silmästä silmään.

Aquarium, New Orleans, Lousiana

Aquarium, New Orleans, Lousiana

Aquarium, New Orleans, Lousiana

Aquarium, New Orleans, Lousiana

Aquarium, New Orleans, Lousiana

Aquarium, New Orleans, Lousiana

Aquariumissa oli myös upea 3D-teatteri, jossa oli tarjolla kolme erilaista vesiteemaan liittyvää dokumentaarista elokuvaa. Päätettiin ostaa liput hirmumyrsky Katrinasta kertovaan elokuvaan. Tämä päätös puolusti paikkaansa, koska esitiedot Katrinasta oli edelleen sillä tasolla, mitä kotimainen uutistarjonta siitä aikanaan tarjosi. Ja nekin jo osin unohtuneet. Elokuva avasi tapahtuman syitä ja seurauksia erään perheen näkökulmasta. Amerikkalaiseen malliin elokuvan esitystekniikka oli kohdallaan ja sisältökin oli siinä määrin mykistävää että allekirjoittanut joutui tunteen vallassa elokuvan lopussa nieleskelemään. Salista poistui muutenkin silminnähden hiljaista väkeä. Katastrofi oli mittaluokaltaan sellainen, että väkisin jäi mietteliääksi koko loppupäiväksi. Kyseinen hirmumyrsky Katrina tapahtui siis vuonna 2005, jossa myrsky rikkoi kaksi suurta patoa, jotka erottavat kaupungin aiemmin mainitusta ja autolla ylitetystä Lake Pontchartrainista. Sen seurauksena 80% kaupungista jäi suurten vesimassojen alle usean metrin syvyyteen. Suuri osa kaupungista ehdittin evakuoida ja kuolonuhrien määrä oli arviolta 1200 henkeä. Myrskyn kustannukset nousivat pitkälle yli 100 miljardiin dollariin. Kaupunki on hyvin suurelta osin rakennettu täysin uudelleen. Tämä käytiin omatoimisesti toteamassa kaupungin eteläpuolella pienellä kiertoajelulla lähtöpäivänä.

Mutta jos itse alkuperäiseen asiaan mennään, niin Aquarium on ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde. Ja varsinkin jos höystää visiittinsä mainitulla Katrina-elokuvalla. vaihtoehtona oli myös 3D-dokumenttielokuva Galapagos-saarista, joka olisi varmasti myös ollut kiinnostava.

Aquarium, New Orleans, Lousiana

Aquarium, New Orleans, Lousiana

Aquarium, New Orleans, Lousiana

Aquarium, New Orleans, Lousiana

Aquariumista päästyämme New Orleansin valtasi trooppinen rankkasade, joka piiskasi pari tuntia kaupunkia niin että juuri nähty dokumentti Katrinasta ei varmasti päässyt irtoamaan mielestä. Sateen rauhoituttua vaaputtiin loppupäivä kaupungilla ihmetellen mm. Bourbon-streetin lievästi sanottuna eloisaa äänimaailmaa ja kuhinaa. Juopunut NFL-väki tehosti tunnelmaa odotusten mukaisesti.

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

Sen verran yritimme saada NFL-tunnelmasta otetta, että kuljeskeltiin joutessamme fanilaumojen mukana keskustasta Mercedes SuperDomelle, joka on siis paikallinen jättiareena, joka vetää porukkaa sisäänsä suuren suomalaisen kaupungin verran.

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

Poliisien ja erityisjärjestelyjen määrä oli mittavaa. Mutta sinne Domelle ne vaan kaikki lopulta menivät ja kaupungin syrjäisemmät raitit hiljenivät silmissä! Jatkettiin vielä katujen koluamista kaupungin sinällään erityisessä ilmapiirissä.

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

Pimeän laskeuduttua käpösteltiin vielä Starbucksiin iltakahville ja sitä kautta takaisin Bourbonille ihmettelemään väenpaljouden juhlintaa ja jokaisesta baarista raikuvaa soittoa.

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Bourbon Street, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

New Orleans, Lousiana

Itse otimme illan korostuneen rauhallisesti johtuen pitkän kuuman päivän aiheuttamasta väsymyksestä ja paineltiin yöunille heti puolen yön jälkeen. Ei vaan jaksanut tällä kertaa pidempään. Kuumuus ja kosteus teki ilmeisesti tehtävänsä. Kyllähän tuolla olisi aamuun asti säpinää riittänyt. Vai liekö tämä kylä hiljenee koskaan? Toisella kerralla sitten…

Seuraavan päivän ajorupeama on selkeä: Interstatea pitkin Houstoniin!

Nashville… Memphis… Greenwood

Nashville jätettiin haikeana mutta kipinä tulevia etappeja kohti oli jo suuri. On the road again, jälleen kerran…. Seuraavat kohteet olisivat Memphis ja New Orleans. Väliin jää myös suurehko Jacksonin kaupunki, mutta se sivuutetaan tällä reissulla aivan suosiolla. Kaikkien kylien penkomiseen ei vain aika riitä mitenkään.  Jacksonin osuminen reitin varrelle tuntuu kuitenkin väristyksiä tuottavalta, koska viimeiset pari yötä ja päivää on päässä soinut tauotta Cashin ja June Carterin mainio yhteisveto ”Jackson”. Suomeksi biisi tunnetaan paremmin Lasse Mårtensonin ja Carolan yritelmänä nimellä ”Mä lähden stadiin”. Sepä onkin sitten aivan kaamea versio alkuperäiseen verrattuna….

Periaatteessa Nashvillestä olisi päässyt pudottautumaan suoraa tietä Birminghamin kautta New Orleansiin. Päätettiin silti ”koukata” Memphisin kautta kun tänne saakka on lennetty. ja oikein autokin tätä varten vuokrattu… Matkaa Nashvillestä Memphisiin oli 215 mailia (=346km), joka taittui erinomaista Interstate-verkostoa pitkin alle neljässä tunnissa tankkauksineen ja kahvitteluineen. Ripeä matkanteko näillä pääteillä todellakin käy, mikäli en ole vielä maininnut asiaa riittävän painokkaasti. Tässä vaiheessa amerikan maaperällä polttoaineen hinta oli n.2,40$/gallona, joka on käytännössä puoli-ilmaista. Yksi gallonahan tarkoittaa 3,8 litraa bensaa, joten tuosta saadaan litrahinnaksi n.0,59 €/litra. Tämä ei ole reilua! Se ei vaan hitto vieköön ole!

Nashville - Memphis

Nashville – Memphis

Täällä Ameriikassa on muuten monia asioita, joita et varmasti näe suomessa. Tai Euroopassa. Yksi jatkuvasti tienpäällä nähtävä erikoisuus on rekan nuppi, joka vetää perässään samanlaisia rekan nuppeja. Tällä tavalla näitä ilmeisesti siirrellään paikasta toiseen. Olen vakuuttunut, että suomessa tällainen rekkojen kuljettelu ei koskaan olisi mahdollista kaikenmoisten lakipykälien ansiosta. Tämä huvitti ensimmäisen kerran kohdalle osuessa.

Nashville - Memphis

Nashville – Memphis

Memphis on suuri kaupunki. Kaupunkia lähestyttäessä alkoi autojen määrä kasvamaan ja ruuhkat tiivistymään. Kaupunkiin tultaessa meillä ei ollut oikein mitään suunnitelmaa kylän haltuunoton suhteen. Ravisteltiin sitten hihasta Graceland. Syötettiin se navigaattoriin ja uskouduttiin elektronisen apuvälineen vietäväksi. Sujuvasti hän löysi Elvis Presley -boulevardin, joka oli ilmeeltään nuhjuisen ja rähjäisen näköinen tie. Itse Gracelandin ympäristö antoi heti hieman romuluisen vaikutelman, joka lopulta määritteli koko Memphisin yleisvaikutelmaa.

Gracelandin kupeessa on pienehköä lentokenttää vastaava parkkialue, joka tällä kertaa oli pitkälti tyhjä. Silti sen käytöstä veloitettiin 10$. Itse Elvishän on aiheena täydellisen loppuunajettu, joten kummaltakaan meistä ei löytynyt suurempaa intoa alkaa maksamaan kymmeniä dollareita pääsystä kuninkaan kartanon seinien sisäpuolelle. Rahastamo kaikkine oheishörhötyksineen on Elviksen taloon nähden tien toisella puolella, josta rahaa maksavat pyhiinvaeltajat kuljetetaan varsinaiseen pyhättöön minibussilla. Matka lähtöpaikalta kartanoon portille on 50 metriä. Tähän järjestelyyn on ilmeisesti päädytty turistien turvallisuuden takaamiseksi. Tie on vilkas ja paikallisilla autoiijoilla saattaisi mennä hermot jos turistit törttöilisivät jatkuvasti keskellä ajoväylää. Kuten me päädyttiin tekemään.

Graceland

Graceland

Graceland

Graceland

Todettiin, että meille riittää fiilistelystä omatoiminen ilmaisversio. Ei olla aivan niin Elvis-fanaatikkoja kuitenkaan. Kummasteltiin hänen korkeutensa taloa aidan takaa ja ihmeteltiin lentskareita, joilla kuningasta on aikanaan loiston vuosina lennätelty paikasta toiseen. Rahallahan olisi päässyt luonnollisesti jettien sisäpuolellekin. Miten kummassa ovatkaan saaneet nuo koneet siirrettyä Gracelandiin? Lentokenttä on tosin kyllä tuossa hyvinkin lähellä… Ainiin, tämähän on amerikka ja kaikki on mahdollista. Meinaa tämä unohtua jatkuvasti.

Elviksen kartanoa ympärivään muuriin oli hyvinkin moni raapustanut terveisensä (tai nimensä) edesmenneelle lantionheiluttajalle.

Elviksen jetti

Elviksen jetti

En kuitenkaan lähde tämän enempää arvostelemaan tätä turistirysää, koska paikka on varmasti käymisen arvoinen henkilölle, jolle rock`n rollin kuningas on oleellinen osa elettyä elämää. Itse taisin vähän myöhästyä siitä junasta ”nuoren” ikäni vuoksi… Lähetän kuitenkin tässä ja nyt, henkilökohtaiset kiitokseni Elvikselle ”Suspicious Minds”-biisistä, joka menee heittämällä TOP50-sarjaan maailman parhaimpien biisien joukossa! Yksi niistä, joihin ei voi kyllästyä.

Graceland

Graceland

Koska oltiin kuitenkin legendaarisessa Memphisin kaupungissa, olisi ollut häväistys kaupunkia kohtaan jatkaa matkaa samantien Gracelandista eteenpäin. Päätettiin valuttautua kohti kaupungin keskustaa. Edelleenkin pisti silmään kaupungin kokonaisvaltainen rähjäisyys. Sisääntuloväylät oli täynnä rapistuneita ja hyljättyjä rakennuksia, joiden loistonvuodet olivat olleet jossain 50-60-luvulla. Pieni kiertoajelu sivummalla oleville kaduille ei muuttanut tilannetta mihinkään suuntaan. Tiedä sitten ajeltiinko vain sattumalta kaupungin huono-osaisemmilla alueilla vai onko tilanne samanlainen koko kaupungissa? Kontrasti vauraanoloiseen Nashvilleen oli mielestämme erittäin suuri. 215 mailia matkaa ja aivan kuin olisi tultu eri maahan. Jotenkin jäi alakuloinen olo koko kaupungista… Jäi tunne, että tällä kaupungilla on varmasti ollut hetkensä ja aikansa, mutta nykyaikaa eletään ihan jossain muualla. En saata kyllin korostaa sitä faktaa, että että tämä näkemys syntyi häpeällisen vähäisellä perehtymisellä tähän kaupunkiin. Haluan uskoa, että hetki jolloin osuttiin Memphisiin, oli vain täydellisen väärä.

Itse keskusta oli ihan nykyaikaisen oloinen, mutta missä oli ihmiset? Kyseessä oli tavallinen torstai-iltapäivä ja koko ”downtown” oli kuin pommilla pyyhkäisty! Pohdittiin että tavallisena torstaipäivänä Mikkelin torillakin on sata kertaa kovempi kuhina kuin Memphisin keskustassa, joka on kuitenkin asukasluvutaan Helsingin kokoinen kaupunki. Ehkäpä ihmiset olivat töissä? Tai kotona kuumuutta paossa? Missä lie…

Memphis

Memphis

Autolle löytyi ydinkeskustasta helposti parkkikolo Furniture-firman, eli huonekaluliikkeen ilmaisesta parkkihallista. Ja päätettiin käydä hieman elvyttämässä kinttuja. Suunnattiin tossut kohti ”Mud Island River Parkia”, jonne kulki houkuttelevan näköinen kävelysilta ”Wolf River Harborin” ylitse. Lyhyen sillan yli olisi päässyt myös ”Monorailia” pitkin, joka on siis raidevylä keskustasta kyseiseen puistoon. Miksi ihmeessä, kysyn minä? Emme nähneet kenenkään käyttävän sitä. Silti henkilökuntaa monoraililla oli vähintään kymmenkunta miestä tai naista nopeasti laskettuna.

Memphis, Wolf River Harbor

Memphis, Wolf River Harbor

Myös sillan puiston puolella oli hiljaista. Muutama kaltaisemme turisti ihmettelemässä Missisippi-Museon sisäpihalla olevaa Missisippi-joen pienoismallia, joka tosin oli satoja metrejä pitkä koko puiston alueella. Pienoismalli oli tehty taitavasti mukaillen tarkasti joen kiemuroita ja jopa syvyyskäyriä. Se oli kieltämättä ihan kiinnostava ja avasi lopullisesti jättijoen mittasuhteet. Kyseessä on todellakin megaluokan puro! Tämä kannattaa kaydä tarkastamassa jos tähän kaupunkiin sattuu reissu osumaan. Mississippi-joki alkoi tässä vaiheessa muuttua kiehtovaksi tapaukseksi.

Memphis, Mud Island River Park

Memphis, Mud Island River Park

Mississippi

Mississippi

Memphis, Mud Island River Park

Memphis, Mud Island River Park

Sillan toisesta päästä on muutenkin mukavat näkymät Mississippi-joelle ja eri suuntiin kaupunkia. Kävelymatka keskustasta tähän paikkaan tekee edestakaisin muutaman kilometrin. Sieltä voi myös ihastella Mississippi-jokea seilaavia valtavankokoisia proomuja sekä siipiratasaluksia.

Memphis, Mississippi

Memphis, Mississippi

Memphis, Mississippi

Memphis, Mississippi

Memphis

Memphis

Muutama tunti helteessä vaappumista tuotti kohtalaisen näläntunteen, joten palattiin ”downtowniin”, eli ydinkeskustaan etsimään sopivaa ruokapaikaa. Kaupunki oli edelleen hyvin aution tuntuinen. Lopulta istahdettiin erään pizzerian terassille, josta tilattiin energian terpeeseen nähden aivan suhteettoman ylikokoiset pizzat (ja minulle olut…). Kuski joi vettä 🙂

Memphis Downtown

Memphis Downtown

Niitä odotellessa aloin kuuntelemaan takanani istuvien ihmisten puhetta (niiden ainoiden koko terassilla). Kuullostipa etäisesti tutulta kieleltä… Tarkemmin höristeltynä kuulin puheesta selviä suomenkielisiä sanoja, joten oli pakko kääntää päätä ja kysyä että mahdattekos olla suomesta? Ja niinhän vain olivat. Kaksi naishenkilöä ja yksi mies, jotka olivat likimain täsmälleen samanlaisella roadtripillä! Olivat tulleet NYC:hen samana päivänä, aloittaneet ajomatkan samana aamupäivänä, ja ajaneet samaa reittiä ja samojen kaupunkien kautta! Ja tästä jatkavat kohti Californiaa kun me taas käänettään nokka kohti etelää, New Orleansia. Olipas sattuma! Samalla hävisin NYC:ssä lyömämme vedon, jossa minun panokseni oli sen kannalla, ettemme tule näkemään yhtään suomalaista koko matkalla. Nyt pääsen tarjoamaan Pasille oluen San Fransiscossa.

Memphisistä jatkettiin vielä kotvanen matkaa. Interstate-valtaväylien sijasta päätettiin siirtyä käyttämään ns. pikkuteitä. Pikkutien käsite onkin USA:ssa vähän erilainen kuin kotimaassa. Otettiin tähtäimeen pikkutie, ”Highway 61” kohti Clarksdalea, joka olikin suomalaisittain lahden moottoritietä vastaava nelikaistainen väylä. Kartalla se näytti pikkutieltä. Tosin sillä erotuksella lahdenväylään että asfaltin pinta oli tasainen ilman tieuria… Matkan etenemisen nopeudessa ei ollut juurikaan eroa Interstate-väyliin. Pikemminkin päinvastoin, koska näillä ”pikkuteillä” ei juurikaan näkynyt massiivisia rekkoja. Liikenteen määrä oli muutenkin murto-osa Interstate-väyliin verrattuna ja paikoin saatiin ajella jopa aivan yksikseen. Reitin varrelle jäävät pikkukylät ja kaupungit olivat surullisen näköistä katseltavaa; Teiden varret olivat täynnä lohduttoman näköisiä asuinhökötyksiä ja parakkeja, joissa ihmiset mitä ilmeisimmin asuivat. Oli hetkittäin melkoisen vaikea uskoa että oltiin Amerikan Yhdysvalloissa! Se oli kuitenkin mielenkiintoista, että vaikka talot saattoivat olla pahimpia kuviteltavissa olevia reuhkoja, niin ”full-size” autot pihassa kiilsivät ja olivat pääosin uuden näköistä kalustoa. Ja tyypillisesti niitä on pihassa useita.

Nelisenkymmentä mailia ennen yöpymispaikkaamme, Greenwoodia, huomasimme Clarksdalen kaupungin reunalla yritystoimintaa, jossa lipputangossa liehui suomen lippu! Piti ihan tehdä u-käännös ja mennä katsomaan. Sieltähän löytyi ”METSO Minerals Industries” -toimipiste. Jopas sattuikin.

Clarksdale, Metso Industries

Clarksdale, Metso Industries

Greenwoodissa (16.000 asukasta) kipaistiin Walmartista iltapalat ja siirryttiin majapaikan etsintään. Tällä kerralla päätettiin herkutella ”luxuksella”. Valittiin reteästi Best Western -hotelli, jossa oli hieman perusmotelleja tasokkaampi tunnelma. Yleensä kuntosalit, uima-altaat jne… Kaupunkina Greenwood mainostaa olevansa maailman puuvillapääkaupunki, jota on helppo uskoa kun hämmästeli kaupunkia ympäröiviä valtavia peltoalueita!

Päivän ajettu matka oli kohtuulliset 361 mailia (=581km). Hyvä suoritus siihen nähden että päivään mahtui muutaman tunnin pikamaistiaiset Memphisistä.

Päivän ajomatka: 361 mailia

Päivän ajomatka: 361 mailia

Nashville, Country-City!

Herätys 8:00 ja miehet aamupalalle. Pasi The Man oli jo käynyt kunniallisesti riuhtaisemassa pienen aamulenkin heti aikaisin aamulla. Meikäläinen laiskajaakko seurasi esimerkkiä aamupalan jälkeen. Tosin ei ole minusta aivan samaan juoksusuoritukseen mutta olipahan tullut luvattua itselleni, että ainakin jossain määrin yritän pitää kunnostani huolta. Ettei vaan menisi pelkäksi autossa röhnöttämiseksi. Mahanköllikkä siinä vain pääsee suurenemaan – vielä jopa entisestään. Lunastin lupaukseni juoksemalla valtatien reunaa kilometrin yhteen suuntaan ja toisen takaisin. Omatunto itsestä huolehtimisesta oli tällä kuitattu. Ohiajavat ihmiset möllöttivät kuin avaruusolentoa, joten tällä mantereella ei moiseen, huvinpäiten juoksenteluun ole selvästikään totuttu. Ainakaan tällaisessa tuppukylässä. Ilmakin oli jo heti aamusta kuuma ja kostea, joten hikiefektin sai aikaiseksi hyvin pienellä yrittämisellä. Aamupala oli tyypillinen Super8-aamiainen: Paahtoleipää, muroja, vohveli ja kahvi. Saattoi olla myös jogurtti. Palasen jälkeen matkamiehet siirtyivät viereiselle Interstatelle kohti Nashvilleä.

Christiansburg-Nashville

Christiansburg-Nashville

Tämä päivä kuluikin käytännössä auton ratissa kuskia vaihdellen. Vettä tuli välillä rankasti ja jossain vaiheessa päivää alkoi valkenemaan lopullisesti amerikan mantereen fyysiset mittasuhteet. Kartalla olemattoman pieni pätkä tarkoittaa käytännössä koko päivän kestävää ajoprojektia, vaikka matka etenee käytännössä koko ajan 75 mailia tunnissa (=120km/h). Välipysähdys, jaloittelu ja vatsalaukkujen tankkaus hoidettiin Knoxvillen pienehkössä kaupungissa, 225 mailin päässä Christiansburgista.

Knoxville

Knoxville

Knoxville

Knoxville

Kuvan ruokapaikassa saatiin selitellä peruskuviot; mistä tullaan, mistä ollaan ja mihin mennään. Sen jälkeen hoetaan wow-wow:ta ja toivotellaan mukavat roadtripit. Kuvio toistuu useita kertoja päivässä. Tästä vielä puristettiin 180 mailia Nashvillen vaikutuspiiriin 15km päähän Nashvillen keskustasta, josta löytyi sujuvasti majoittautumiseen kelpaava Super8.

Tämä oli jo hieman tasokkaamman oloinen majapaikka uima-altaineen ja kuntosaleineen. Ilmeisesti suurissa kaupungeissa joutuvat vähän panostamaan ihmisten viihtyvyyteen? Kilpailu motelliasiakkaista on varmasti kovaa. Kätevä tapa hahmottaa motellien tasoa on Googlen arviointipalvelu, jossa asiakkaat ovat arvostelleet majoituskohteita. Käytännössä yli kolme tähteä ansainneet motellit edustavat meikäläisten vaatimuksille riittävää tasoa.Tavarat huoneseen ja cruisailemaan Dodgella iltalenkki Nashville Downtownissa.

Nasville by Night

Nasville by Night

Ja siellähän sitten tärähtikin kaupungin luonne suoraan päin pläsiä! Downtownissa oli sellaiset bileet, että meinasi taas hölmöläisen huuli jäädä soikeaksi. Keskustan kupeessa olevalla kiinteäksi rakennetulla ulkoilma-areenalla esiintyi joku tunnetumpi bändi ja paikkahan näytti olevan täynnä väkeä. Keskustan Broadway kuhisi juhlijoita ja turisteja. Jokaisesta salongissa tuntui soittavan joku countrybändi ja musa raikui voimalla ulos saakka.

Nashville Downtown, Broadway

Nashville Downtown, Broadway

Kakofonia oli päätähuumaava! Salonkien ovet ja ikkunat oli avoimena, jolla selvästi haettiin ohikulkijoiden huomiota asiakaskalastelun nimissä. Meno ja meteli oli jopa autosta katsottuna uskomatonta. Mekkalasta huolimata teki mieli hypätä samantien autosta mukaan meininkiin. Päädyttiin hetkeäkään empimättä päätökseen, että tässä cityssä vietetäänkin nyt pari päivää. Sen verran mielenkiintoiselta vaikutti… Valmistautumattomuus tällaiseen shokkiin ajoi meidät muutaman korttelikierroksen jälkeen motelliin nukkumaan. Aamulla sitten aloitetaan tutustuminen Nashvilleen tarkemmin…. Motellilla piti vielä kysyä respasta, että onkos täällä joku erikoisempi tapahtuma tänään kun meno oli kylällä aika riehakasta? Respa totesi vain että täällä on kuulkaas pojat tällaista ihan joka ilta… Jaahas, vai niin 🙂

Aamun rutiinikuvioiden jälkeen aloitettiin tarkastamalla Nashvillen Parthenon-tenppeli. Kyseinen rakennus on tarkkasti kopioitu replica Ateenan Parthenon-temppelistä. Se on rakennettu Nashvilleen näyttelyhalliksi Tenneseen satauotisjuhlallisuuksia varten vuonna 1897. Muuhun ympäristöönsä suhteutettuna luomus edustaa mielestäni pelkästään huonoa makua. Tällä en tarkoita rakennuksen ulkonäköä, vaan sitä miltä se näyttää omalla paikallaan. Itse pytinki on kyllä oikein komea.

Nashville, Parthenon

Nashville, Parthenon

Temppelin ympäristö oli aivan tavallista länsimaalaisen oloista keskustan reuna-aluetta, jossa ei ole mitään muuta tuollaiseen mahtipontiseen rakennustyyliin viittaavaa. Laittoi miettimään että mikähän ja kenenkähän päähänpisto tämä alkujaan on? Toisaalta kysymys on turha, koska ollaan Amerikassa. Mutta oli se vaan absurdi ja irrationaalinen näky silti! Se on oikeastaan paras syy käydä tsekkaamassa tämä tapaus.

Nashville, Parthenon

Nashville, Parthenon

Keskustan Broadway oli jo päivällä eloisa ja paikalliset countytähdet olivat hyvässä vauhdissa monessa kuppilassa, vaikka kello oli tuskin puoltapäivää. Tässä vaiheessa etsititin Johnny Cash -museo, joka olikin aivan Broadwayn kupeessa helposti löydettävissä.

Nashville, Johnny Cash-museo

Nashville, Johnny Cash-museo

Museoon on koottu kaikkea mahdollista rompetta mestari Cashin elämän varrelta; vaatteita, asiakirjoja, huonekaluja jne… Museo oli kieltämättä rakennettu hyvällä maulla ja siellä todella pääsi aistimaan, millaista Cashin elämä saattoi olla. Amerikkalaiseen tyyliin museon aulassa oli hyvät mahdollisuudet tuhlata rahojansa Cash-aihepiirin mukaiseen vaatetukseen, mukeihin sun muuhun romppeeseen. Itse sorruin ostamaan Cash-kahvimukin. Se oli vaan niin hieno! Alla olevassa kuvassa oleva pronssivalettu Cashin yläkroppa oli myös kaupan. Kävi mielessä että kokeilen kotijoukkojen huumorintajua ostamalla sellaisen olohuoneen kirjahyllyyn. Sitten tajusin että paukkuu matkatavaroiden painorajoitukset jos näin menen tekemään….

Nashville, Johnny Cash-museo

Nashville, Johnny Cash-museo

Se vielä sanottakoon, että herra Cashin musiikki sopii täydellisesti matkamusiikiksi USA:n halki. Niinä hetkinä kun matkanteko alkaa tuntumaan pitkästyttävältä, voi Cashin avulla boostata tunnelman uuteen nousuun. Toimii ainakin meikäläisen tapauksessa. Jokatapauksessa tämä museo on suositeltava, mikäli Johnny Cash koskettaa vähäisimmässäkään määrin.

Hieman kierreltiin myös Broadwayn puoteja, sekä nautittiin päiväoluet HonkyTonk-Centerissä, jossa lavalla oli kolme paikallista countryneitoa kitaroidensa kanssa esittämässä meille tuntemattomia countryklassikoita. Ihan vetivät kuin ammattilaiset konsanaan.

Nashville, HonkyTonky-center

Nashville, HonkyTonky-center

Näistä tällaisista neidoista varmaan tulee niitä tulevaisuuden suuria country-staroja, joka on muuten he*****tin suuri bisnes täällä! Ei ole mitään nappikauppaa tai muutakaan sängynlaidalla kitaran rämpyttelyä. Jokatapauksessa paikallinen väki baarissa tuntui olevan fiiliksissä ja tunsivat biisit hyvin. Tunnelma oli kieltämättä aika kohdallaan ja omakohtaisesti koin, että nyt olin jossain ihan uudenlaisessa tilanteessa, jollaiseen ei kotimaassa joudu, tai pääse. Ja korostetun positiivisessa mielessä tietysti.

Vielä hoidettiin päiväruokailu keskustan (jossain) ravintolassa ja paineltiin kuumuutta pakoon motellin ilmastointilaitteen puhallukseen.

Nasville Downtown (joku ravintola)

Nasville Downtown (joku ravintola)

Muutaman tunnin lepotauon jälkeen käpsöteltiin viereisen ostarin pihalle, josta huristeltiin taksilla takaisin downtownin kuhinaan etsimään countryn sielua. HonkyTonky-centerissä esiintyi tasokas bändi, joka veti – luonnolisesti – vanhoja ja uusia county-klassikoita.

Nashville, HonkyTonky-center

Nashville, HonkyTonky-center

Joitain ikivihreitä Kenny Rogersin biisejä jopa tunnistettiin, mutta muun yleisön mukana hoilaaminen ei meiltä vielä tässä vaiheessa lähtenyt. Muutamat salongit vielä kierrettiin ja kuunneltiin kunnes nuppi oli vedetty täyteen… noh tietysti countrya! Aamulla pitää olla virkeänä jatkamaan matkaa kohti Memphisiä. Joten osaltamme tämä lysti päätettiin jo hyvissä ajoin puolenyön jälkeen.

Nashville Downtown, Broadway

Nashville Downtown, Broadway

Nasville Downtown (joku ravintola)

Nasville Downtown (joku ravintola)

Nasville Downtown, Broadway

Nasville Downtown, Broadway

Motellille palatessa taksikuskimme esitteli meille matkalla kännykästään jonkun suomalaisen naismuusikon kuvaa, joka oli vähän aikaisemmin kesällä käynyt tekemässä musiikkivideota Nashvillessa. Ei näyttänyt kuva tutulta… Sama taksikuski kertoi myös, että tämä meidän keskustassa viettämämme ilta oli ollut poikkeuksellisen hiljainen ja että viikonloppuisin väkeä tuppautuu downtowniin niin paljon, ettei kaduilla mahdu edes kävelemään.

650.000 asukkaan Nashville on USA:n country-musiikin kiistaton pääkaupunki, jossa genreen liittyvät bileet on käynnissä joka päivä aamupäivästä aamuyöhön. Downtown on kompakti paketti, jossa kaikki on lähellä eikä eksyminen ole edes mahdollista.

Nashville Downtown, Broadway

Nashville Downtown, Broadway

Tästä kaupungista jäi energinen ja siisti mielikuva. Countryyn ei selvästikään liity tiettyjen musagenrejen renttumaisuus ja nuhjuisuus. Bändit koostuvat tervehenkisestä ja suoraselkäisestä porukasta. Laulujen sanoissa kaihotaan samoilla tutuilla teemoilla kuin meikäläisessä iskelmässä. Ja kieltämättä täkäläisen countryn ja suomalaisen iskelmän väliltä on haisteltavissa jonkinlaista sukulaisuutta… Näistä kahdesta country iskee meikäläiseen kyllä kovemmin.

Poistuminen seuraavaa etappia kohti oli jotenkin vastahankaista – ainakin henkilökohtaisella tasolla. Nashvilleen voisin mielelläni palata uudelleen… Johnny Cash kuullosti tämän jälkeen vieläkin paremmalta. Tosin uuden ajoetapin aloitusbiisiksi on selvästikin valikoitumassa Willien Nelsonin ”On The Road Again”. Imelän kliseistä, eikös?

Ajomatka: 432 mailia (695 km)

Ajomatka: 432 mailia (695 km)

Washington D.C. – Christiansburg

Motel6 on majapaikka sieltä huokeimmasta päästä, joka tietysti näkyy selvimmin aamupalatarjonnassa. Tarjolla oli kuitenkin aamukahvi, jonka sai noukkia respakopista mukaansa. Tällainen tilanne ennakoiden oltiin hamstrattu edellisenä päivänä hieman perussärvintä ruokamarketista, Philadelphian liepeiltä. Kylläpä vain niilläkin saatiin aamu käyntiin. Kahvi se on kuitenkin taikasana tällaisessa järjestelyssä.

Aamupalasen jälkeen siirryttiin kujille käpöttelemään kohti Capitalin keskustaa. Motellimme oli nimittäin alle kolmen kilometrin päässä keskusta-alueesta. Tarkoitus oli hypätä paikalliseen metroon, mutta pienen harhaankävelyn sisuunnuttamina paukaistiin hoodeille ihan jalkapelillä. New Yorkissa käveltyjen mailien jälkeen tämä oli mitätön kakkupala… Lämmötkään eivät olleet ehtineet nousta tuossa vaiheessa kuin vasta kolmenkymmenen kieppeille. Hieman hämmästelimme alkupätkän slummimaisuutta, oltiinhan kuitenkin jo tukevasti Washingonin keskustan alueella. Maisemat vaihtuivat kuitenkin silmänräpäyksessä, yhden korttelin aikana huoliteltuun ja presidentillisen näköiseen ympäristöön. Tuossa tuokiossa saapastelimme US Capitolille.

United States Capitol

United States Capitol

Tästä lähdimme valumaan puistoa eteenpäin Washingon Monumentin kautta kohti WhiteHousea. Eipä tässä pätkässä oikeastaan mitään erityistä ollut. Olisihan siinä ollut taidegallerioita, museoita jne, mutta tällä kertaa ei löytynyt tarvittavaa museofiilistä. Ja muutenkin oli pienehkö kytö päästä baanalle, kun sekin oli vielä uutta ja hienoa tässä vaiheessa. Henkilökohtaisesti otin päivän tarpomisen tarpeellisena jaloitteluna.

Washington Monument

Washington Monument

Lincoln Memorial

Lincoln Memorial

White House

White House

Sellaiseen kiinnitin huomioni, että amerikkalaiset tuntuvat olevan kovasti viehtättyneitä virallisen ja tärkeyden korostamiseen rakennuksissaan. On runsaasti federalia, memorialia sun muuta… Julkishallinnon ja muiden virallisten tahojen marmoritaloihin on selvästi ladottu dollareita, jotta face on mahdollisimman jylhä ja uskottava.

Lopulta saatiin kuvat napattua White Housesta, rauta-aidan välistä. Pytingin edessä parveili kourallinen turisteja ottamassa selfieitä demokratian päämajasta, sekä itsestänsä.

White House

White House

Fanien määrästä päätellen tietämätön voisi kuvitella että ko. kämpässä asustelee kovempikin rokkistara. Tavallaanhan siellä asuukin? Vai missä se Barack oikeasti sitten asuukaan? Mutta eipä näkynyt pihassa ainakaan Obaman tyttäriä koiria leikittämässä. Mielikuva talon koosta oli oleellisesti suurempi kuin todellisuus. Se on varmasti joku psykologinen efekti se.

Washington Monument

Washington Monument

Kaupunkiosuus Washingtonissa ei ole mielestäni vaivan väärti, ellei halua ulkoiluttaa itseään juurikin Washingtonin kohdalla. Siinäkin tapuksessa suosittelen mielummin käyttämään energiat Arlingtonin hautausmaalla käyskentelyyn.

White Houselta siirryttiin ruokailemaan parin sadan metrin päähän keskustaan jonkinmoiseen food-centeriin, johon oli koottu kaikki mahdolliset ruoka-alan yrittäjät saman katon alle. Sieltä löytyi syötävää jokaiseen makuun. Itse kaupungin keskusta oli silmiinpistävän huoliteltu. Aivan selvää valkokaulusväen aluetta, jossa ei kaivata aistikokemuksia ihmiselämän varjopuolista. Todellinen vastakohta New Yorkin rosoisuudelle ja monimuotoisuudelle. Oli kovin kliinistä kuin satukirjassa.

Washingonin metro oli kuitnkin selkeä ja edullinen. Hyppäsimme junaan keskustan päämetro-asemalta, Metro-Centeriltä. Aseman arkkitehtuuri oli mielestäni upea ja valokuvauksellinen.

Washington Metro Center

Washington Metro Center

Washington, Metro Center

Washington, Metro Center

Muutaman pysäkinvälin päästä olimme motellimme kupeessa ja pääsimme jännittämään, onko auto vielä tallessa. Tavaroista puhumattakaan. Tallessahan ne vaan oli, ja niinpä lyötiin Dodgesta pannu tulille. Päätettiin vielä kiepsauttaa Arlingtonin sotaveteraanialueen kautta ennen poistumista länteen.

Washington, Arlington

Washington, Arlington

Jos ei vielä tähän mennessä ole onnistunut saavuttamaan maan suhteen ristiriitaista mielentilaa, saa efektin aikaiseksi viimeistään Arlingtonin sotaveteraanien hautausmaalla. Näky loksautti suun auki, todella!

Washington, Arlington

Washington, Arlington

Alue on suomalaisittain pienen taajaman kokoinen, jonka läpi kävelemiseen joutuu marssimaan kilometrejä. Sitä varten alueella järjestetäänkin laiskemmille persoonille maksullisia kyydityksiä. Alue on jaettu kymmeniin eri blokkeihin, joista jokaisessa on hautoja silmänkantamattomiin. Yksi blokki on täynnä 1.maailmasodan sodan veteraaneja, seuraavassa lepää korean sodan veteraaneja, jne… Myös veteraanien puolisoille oli varattu omia blokkejaan. Tai näin ainakin ymmärsin…

Washington, Arlington

Washington, Arlington

Tähän täytyy perehtyä vielä ajan kanssa enemmän ennekuin alkaa liikaa viisastelemaan. Hienoa se tietysti on, että valtio kunnioittaa sankareitaan näinkin komeilla puitteilla. Siitä huolimatta kokemus jätti ilmaan omituisen fiiliksen ja monia kysymyksiä ”demokratian puolustamisesta”, joiden ääneen pohtiminen saattaa kannattaa aloittaa vasta kotimaan maaperällä… Jokatapauksessa tämä kannattaa käydä katsomassa, jos reitti kulkee vähänkään Washingtonin suunnalla.

Washington, Arlington

Washington, Arlington

Arlingtonin parkkihallista lähdettäessä täräytettiin grammariin US-veteraanien muiston kunniaksi setti Johnny Cashin biisejä ja päräytettiin Dodgen keula kohti länttä. Sopivasti valitulla USA-henkisellä soittolistalla saa muuten hyvin boostattua amerikan tunnetta. Kytännössä jokaisesta kylästä ja kaupungista on tehty jonkinlainen biisi, ja yleensä vieläpä country-sellainen. Sellainen soittolista kannattaa järjestää mahdolliseen älylaitteeseen ennen lähtöä. Itse käytin pitkän ja pimeän talven illat kuunnellen ja poimien kantria sekä muita amerikan klassikoita. En onnistunut yrityksistä huolimatta saavuttamaan mielentilaa, jossa Country olisi luonteva osa omaa musamakua. Lukuunottamatta tietysti Johnny Cashiä…. Jatkan ponnisteluja country-mielentilan saavuttamiseksi ainakin Dallasiin saakka.

Interstate 81 Washgton - Nashville

Interstate 81
Washington – Nashville

Loppupäivä kului kruisaillessa Interstate 81:stä kohti Nashvilleä, kunnes aurinko painui pimentoon. Päätettiin, että matka etenee tällä reissulla vain päivänvalossa. Majoitus valittiin tällä kertaa Super8-ketjun motellista Christiansburgista. Super8 on ilmeisesti hieman tasokkaampi kuin Motel6. Lisäksi Super8-motelleissa myös aamupala sisältyy hintaan. Jälleen kerran on hienoa, että auton saa ajaa suoraan motellin oven eteen! Ei tarvitse kuluttaa tässäkään kohdassa energiaa joutavaan matkatavaroiden kanssa rehkimiseen 🙂 Kaikki on mietitty niin ihmisen kannalta että.

Maileja kertyi tällä etapilla 268, joka tarkoittaa kilometreinä 431km. Pitkäkin matka Interstatella taittuu yllättävän kivuttomasti ja mailit kertyvät melko huomaamattomasti. Kääntöpuolella on tietysti maisemat, jotka alkaa käydä nopeasti vähän yksipuoliseksi…

Christiansburg, Motel Super8

Christiansburg, Motel Super8

Washington - Christiansburg Ajomatka 268 mailia

Washington – Christiansburg
Ajomatka 268 mailia

16.8.2015 – Lähtölaukaus…..

Tämä on se päivä jota on odotettu! NYC:n pari päivää oli vain pieni pre-extension varsinaiseen roadtripiin. Yö kuitenkin nukuttiin ilman turhia jännityksiä ja aamutoimet ja -palat hoidellaan eleettömän rauhallisesti kuten edellisinäkin aamuina. Ei mitään turhaa höntyilyä. Taksin sijasta päätettiin hinata matkalaukut ja muut kantamukset metropysäkille. Kävelyä tuli molemmissa päissä muutama sata metriä, mutta vastapuolella rahasäästöä jopa 50€.

Vuokraamo, tässä tapauksessa Alamo sijaitsi Broadwayllä jotakuinkin Washington Parkin kohdilla. Alkuperäinen vuokra-automme Voucher-tositteessa oli Chrysler 300 (or similar), luokkana ”premium”. Hintaero ”standard”-luokan autoon oli muistaakseni mitättömät 150 euroa reilun kolmen viikon ajalta. Tämä ”premium” kustansi lopulta 1280$. Paikanpäällä Alamossa hintaan lisättiin vielä toisen kuljettajan optio, joka nosti hinnan 1360$ tasolle. Kyttäsimme hintoja tarkasti monta kuukautta, ja nappasimme tuohon vaihtoehtoon kiinni kun eräänä päivänä tehdyssä Alamon haussa hintalappu ”premium”-tasolle oli alle 1300$. Rannikolta toiselle suuntautuvassa RoadTripissä tulee vielä maksettavaksi jämäkän hintainen ”one-way-fee”, joka vaihtelee yhtiöstä riippuen 500-1000$ välimaastossa. Alamolla tuo maksu on pienin, 499$. Jostain syystä meidän vuokratapahtumassa ei näkynyt mitään mainintaa tuosta lisämaksusta? Kysyin asiaa myös Alamon customer-servicestä, josta vastattiin että meidän tapauksessa ”one-way-fee” sisältyy jo vuokrauksen hintaan. Tätähän en suostu uskomaan ennenkuin ollaan saatu palautettua auto San Fransiscoon. Mutta jos näin käy, tulee vuokra-automme hinta olemaan todella kohtuullinen kolmelle viikolle. Tämä selviää sitten maanantaina 6.9.

Visat vingutettuamme meidät ohjattiin autolle, joka oli meitä varten jo ajettu lähtöasetelmaan. Kyseessä oli jonkinlainen Buickin pieni katumaasturi. Näytti ihan Toyotan vanhemmalta RAV4:ltä, tai vastaavalta… Ei tullut itselleni ensimmäisenä mieleen Premium-taso tästä autosta. Moottorifanaatikkona äkkäsinkin tuotapikaa vuokraamon nurkassa seisovan uudenkarhean yönmustan Dodge Chargerin. Äkkiä takaisin toimistoon kysymään, kokeilemaan kepillä jäätä, että mitäpäs jos me kuitenkin lähdettäisiin matkaan tuolla Dodgella 🙂 Olin mielessäni jo ajatellut että voitaisiin maksaa vaikka joku lisähinta tästä viimehetken vaihdosta. Yllätykseksemme ystävällinen virkailija suostui enempiä anelematta antamaan Dodgen meidän käytöömme – ilman mitään lisähintaa. Olisiko asiaan vaikuttanut Dodgessa olevat Californian kilvet? Ymmärsivätkö tilanteen ytimessä, että tässäpäs on sopiva sauma saada Dodge takaisin kilpiensä mukaiseen osavaltioon? Toisaalta lisämaksu olisikin ollut kohtuutonta, koska oltiin jo maksettu premium-tasosta. En lopulta edes tiedä, mihin kategoriaan tällainen Charger menee? Kyseessä oli keväällä käyttöönotettu peli, jossa oli aavistus amerikkalista muskeliauton fiilistä. Ensin tarjotusta muovi-Buickista ei kyllä huokunut minkäänsorttista tunnelmaa, joka näytti lähinnä seniililtä senioriautolta. Dodgessa oli kuitenkin V6-kone ja oikean auton murinat! Eikun rensselit konttiin ja luolasta ulos!

New York - Broadway

New York – Broadway

Sunnuntai-aamupäivän rauhallinen liikenne teki helpoksi poistumisemme Manhattanilta. Pientä sumppua meinasi tosin pukata Holland-tunnelin suupielessä, mutta nopeasti lopulta oltiin Jerseyn puolella ja keula kohti Philadelphian suurkaupunkia.

New York - Holland Tunnel

New York – Holland Tunnel

Ensimmäinen merkittävämpi havainto maksullisella Interstate 95:llä oli helvetillinen autojen määrä pyhäpäivästä huolimatta. Siitä huolimatta liikenne soljui sujuvasti eteenpäin, koska kaistoja oli moninpaikoin käytettävissä enemmän kuin ne perinteiset kaksi per suunta. Toinen havainto oli se, että amerikkalaiset osaavat ajaa pääosin yllättävän siivosti ja herrasmiesmäisesti. Älytöntä kaahaamista ei juurikaan näe ja kaistan vaihto ruuhkassakin onnistuu hermoja menettämättä. Meno on aivan toista luokkaa kuin kotimaassa Lahden motarin ruuhkassa, jossa kaikki ovat vihollisia keskenään. Onhan tämä kuitenkin kansakunta, jolla on pitkä historia autoilukulttuurista, joten ehkä se näkyy myös käytännön tasolla?

Interstate 95 - New York - Washington

Interstate 95 – New York – Washington

Olin vakuuttunut, että saamamme auto on tyypillinen amerikkalainen 2,5-litrainen V6, joka sellaisenaan olisi lopulta amerikkalaisittain tuiki tavallinen käyttöauton peruspannu. Rampeille kiihdytettäessä alkoi kuitenkin tuntumaan, että tämä Dodge ampuu jonkin verran räyhäkkäämmin liikenteen sekaan kuin voisi oletuksiensa perusteella odottaa. Käskytin apukuski Pasin tutkimaan auton papereita hanskalokerosta, joista selvisikin että matkarassimme onkin 3,6-litrainen V6. Voimaa pitäisi olla tyrkyllä siis liki 300hp. Tässä vaiheessa myhäilimme silkasta tyytyväisyydestä vuokratapahtuman loppukäänteestä 🙂 Ensivaikutelman perusteella auto tuntui muutenkin yllättävän jämäkältä, hiljaiselta, ja laadukkaalta ollakseen amerikkalainen auto, joista omat henkilökohtaiset näkemykseni ei yleensä ole olleet kovin mairittelevia…. Mutta tunne oli vahva, että alla oli nyt amerikkalainen muskeliauto, joka oli oleellisen hieno lähtökohta tällaiselle äijien matkalle.

Dodge Charger 3,6V6

Dodge Charger 3,6V6

Dodge Charger 3,6V6

Dodge Charger 3,6V6

Ensimmäinen etappi oli 100 mailin matka Philadelphiaan, jossa piipahdimme ainoastaan jaloittelemaan taidemuseon ”Rocky-portaille”. Itse museorakennus on sinällän upea ja autoritäärisen näköinen rakennus. Näkymä Philadelphian kaupunkiin on portailta näyttävä. Siitä räpsäyteltiin luonnollisesti pakolliset kuvat. Rakennuksen liepeillä parveili koko joukko erilaisia Rocky-teemalla rahastajia. Olipa siinä joku hääparikin otattamassa itsestään hääkuvia… jep!

Philadelphia - "Rocky-steps"

Philadelphia – ”Rocky-steps”

….ja takaisin tienpäälle kohti liittovaltion pääkaupunkia, Washingtonia.

Philadelphia

Philadelphia

Philadelphian eteläpuolella, Wilmingtonista poikettiin ajamaan pienemmälle tielle nro.301:lle, joka huipentui upealle Cheapeake Bay Bridge -sillalle, jonka ali juuri sopivasti purjehti jokin suuren mittaluokan risteilijä. Tie oli paikoin täysin tukossa ja sillalle sai jonottaa puolisen tuntia. Sillan jälkeen stopattiin hetkeksi jaloittelemaan eteläpuolella olevalle ”Sandy Beach”ulkoilualueelle, joka näkyi varsin houkuttelevana siltaa ylitettäessä. Toivoimme saavamme kahvia Beachilta, mutta  täällä saimme todeta ensimmäisen kerran, että amerikan kansa ei ole aivan niin kahvihullua porukkaa kuin meikäläiset. Sen sijaan hodareita, erilaisia chiken-asioita, ja vohveleita olisi kyllä tyrkyllä joka rännissä ja kolossa. Tuskissamme lähdimme jatkamaan matkaa ilman kofeiinin virkistävää vaikutusta. Hodarit jätimme Beachille.

Chesapeake Bay Bridge

Chesapeake Bay Bridge

Bay Bridge - Sandy Beach

Bay Bridge – Sandy Beach

Perillä Washingonissa oltiin lopulta vasta pimeän laskeuduttua n.klo 20:00. Ensimmäinen yöpaikka löytyikin helposti Motel 6 -ketjun suojasta. Näitä motelleja on jokaisen kaupungin sisääntulojen yhteydessä useita ja kilpailu asiakkaista on ilmeisesti kovaa. Amerikan motelleissa on kyllä sellainen hieno ominaisuus, että lähes poikkeuksetta saa auton peruutettua suoraan ”kotioven” eteen parkkiin. Matkatavaroiden kantaminen käy ripeästi. Ovat selvästi mietineet tämän asian loppuun saakka. Tästä motellista jouduimme maksamaan pienen Washington-lisän. Hinta taisi olla jopa yli 100$, joka on tienvarsimotellista paljon.

Washington - Motel 6

Washington – Motel 6

Jo heti ensimäisenä päivänä on käynyt varsin selväksi, että tämä maa on rakennettu korostuneesti autoilijan ehdoilla. Ilman minkäänlaisia myönnytyksiä. Ainoastaan saksalaiset vapaan nopeuden baanat puuttuvat. Toisaalta sellainen kaahaaminen tuntuisi liian kireältä ja stressaavalta täkäläiseen mentaliteettiin. Eikä suurin osa amerikan lullukoista (tarkoitan autoista) pysyisi edes tiellä jos nopeudet olisivat vapaat. Näin on varmasti parempi.

Ensimmäisen päivän mailisaldo oli takamukselle sopivat 260 (=418km).

1. Ajopäivän reitti

1. Ajopäivän reitti

New York – Day 2

Tämän tarinan kehitystyö jatkuu nyt hieman viiveellä. Ei tahdo malttaa naputella kun itse matkustamisen ja maisemien kanssa on silmät ja kädet täynnä töitä.

New Yorkin toinen päivä aloitettiin hyvin nukuttuna ja vatsa pekonilla täytettynä. Vohveleiden osalta lasi täyttyi jo ensimmäisenä aamuna, joten niitä tuskin tarvitsee nautiskella enää sen enempää… Jalat olivat toipuneet asiallisesti edellisen päivän hellepatikoinnista, joten eikun metrolla vaan takaisin Manhattanin pöhinään… Vielä kerran on pakko hehkuttaa NYC:n metron tunnelmaa. Joku selittämätön asia siinä meikäläistä viehättää. Vaikkakin asemilla maan alla lämpötila oli pääsääntöisesti n.50 astetta (usko tai älä!). Muutaman minuutin seisoskelu laiturilla kuorrutti ukot sellaiseen hikeen, joka kotisuomessa vaatii jo huonosti lämmitetyn saunan. Junassa ilmastointi kuitenkin toimi hienosti ja tunne olikin kuin olisi siirtynyt saunasta jääkaappiin. Tosin maanpinnalle noustuamme helpotus saatiin todeta lyhytaikaiseksi. Mutta yritän olla valittamatta siitä nyt koko aikaa. En lupaa mutta yritän..

New York - Brooklyn 9th Street

New York – Brooklyn 9th Street

Lauantain NYC-ohjemisto aloitettiin etukäteen hankitulla Circle Linesin lounasristeilyllä, jota vaimomme kotimaassa pitivät viimeisenä myönnytyksenä keski-ikäistymisprosessille. Olkoon sitten niin. Joskus sekin prosessi on aloitettava ja tämä on oikein juhlallinen tapa siihen. Itse laiva lähti Hudson-joen länsireunalta. Metro vei meidät suhteellisen lähelle lähtöpaikkaa, josta kilometrin aamukävelyllä päästiin oikean laiturin tuntumaan. Siellähän odotti komean näköinen paatti ja korostuneen kohtelias ja palvelualtis henkilökunta. Vajaan tunnin odottelun jälkeen päästiin kävelemään laivaan sisälle, jossa meidät ohjattiin meille varattuun pöytään. Tässä kohdassa tunnelmaa vähän nakersi se, kun luulimme että pääsemme itse valikoimaan pöytämme. Olimmehan tätä varten herännet liikenteeseen hyvissä ajoin, kuten laivafirman ohjeessa suositeltiin. Pöytämme sijaitsi siis lopulta keskellä salia, josta näköalat olivat rajoitetut. Toivomus ja tavoite oli luonnollisesti ikkunapaikka. Kiusallista oloa lisäsi myös hieman se, kun sisään alkoi tulvimaan väkeä suhteelllisen juhlalliseesti pukeutuneina. Meillähän oli vaatetuksena tyypillinen suomimiehen kesä-asu, shortsit ja t-paita. Oloa ei helpottanut yhtään se, kun tarjoilija tuli uteliaana kyselemään meiltä, että mitäs asiaa me ollaan täällä juhlistamassa. Todettiin rehellisesti, että ihan vain hengaillaan taviksina turistiristeilyllä. Myöhemmin tosin selvisi todellinen syy, miksi meiltä tällaista kyseltiin…. Laivan irrottua laiturista ruokasalin nurkkaan pölähti naishenkilö (laivan DJ) joka pienen intron sepitettyään puhalsi käyntiin sellaiset bileet että suomipojat joutuivat hakemaan jäyhästä käyttäytymiskoodistostaan aivan uudenlaisen mielentilan. Meno oli seuraavat kaksi tuontia napakkaa biletystä, johon osallistui enemmän tai vähemmän koko laivan väki aina 89 vuotiasta laivan vanhinta grandmamaa myöten. Ai että mistäkö tiedän grandmaman iän? No siitä että ko. grandmamalla oli laivalla 89 vuotissynttärit. Ja sen lisäksi taisi olla vielä kolmet muutkin synttärit. DJ kertoi nämä faktat heti alkujuonnossaan. Ja tämän vuoksi tarjoilija oletti alkuvaiheessa meidänkin kuuluvan johonkin juhlaseurueeseen.

New York - Circle Lines Lounasristeily

New York – Circle Lines
Lounasristeily

Bileiden pärskeessä oli tarjolla seisova pöytä, jonka kattaus ei jättänyt ainakaan minun mittapuullani toivomuksille minkäänlaista sijaa. Amerikkalaiseen tyyliin oli tarjolla myös överimakeita jälkiruokia, joiden kuorrutus jäi mukavasti ikeniin ja nieluun.. Tämä lounassatsi varustettuna parilla oluella ei tosin ollut mikään paras lähtökohta päivän jatkamiseen superhelteessä kävellen… Ensimmäinen kilometri laituriin saapumisen jälkeen maistuikin lievästi sanottuna tahmealta. Lähinnä teki mieli heittäytyä pusikon varjoon nukkumaan. Sitä emme kuitenkaan tehneet. Moni muu tosin oli.

New York - Circle Lines Lounasristeily

New York – Circle Lines
Lounasristeily

Summa summarum; Tämä lounasristeily on erittäin suositeltava! Täydet kymmenen pistettä kokonaisuudelle. Erityisesti henkilökunnan palveluhenkisyydelle, jollaiseen olen harvoin törmännyt. Kannattaa kuitenkin hoitaa varaus soittamalla ja varmistaa että saa varmuudella ikkunapöydän. Laivalta saa myös mainiot, pakolliset valokuvat vapaudenpatsaasta, jonka edessä laiva kiepsauttaa kierroksen. Kannelta on mukava katsella kuinka itse patsaalle kiemurtelee monen tunnin jono. Meille tämä menetelmä oli paras vaihtoehto kyseisen monumentin suhteen, joka muutenkin oli nähtävyytenä ajautunut prioriteetti-ö-luokkaan.

New York - Circle Lines

New York – Circle Lines

Jalkapatikkamme jatkui Hudson-joen rantaa myötäillen uptownin suuntaan, kunnes eteemme pelmahti Intrepid-lentotukialus. Julma näky kertakaikkiaan, hitto vieköön! Tämä laitos tekee kyselemättä vaikutuksen paatuneimpaankin pasifistiin. Päätettiin uhrata yksi kolmesta nähtävyysoptiosta tutustumalla tähän laitokseen.

New York - Intrepid-lentotukialus

New York – Intrepid-lentotukialus

Lopulta koko nähtävyys oli aavistuksen laimeahko ja anti jäi ontoksi. Ensivaikutelma ulkoa päin säväytti ehdottomasti enemmän kuin aluksen sisusten tutkiminen, joka oli kyllästetty kaikenlaisella turistihömpötyksellä. Ehkä joku militantimpi persoona olisi saattanut ammentaa tästä enemmänkin. Tokihan se aluksen kansi oli hieno nähdä ja kuvitella koneiden nousevan ja laskeutuvan kannelta. Myös aluksen tekniset tilat, kuten tutkahuone, komentokeskus jne… oli mielenkiintoista nähdä. Erikoinen työpaikka tällainen on varmasti, kuka sellaiseen onkin ajautunut. Väittävät muuten että tällainen alus pysyy vaakatasossa kovassakin merenkäynnissä monimutkaisen vastapainojärjestelmän ansoista. Toisaalta ihan ymmärrettävää jos meinaavat saada ne katapultilla taivaalle ampumansa hävittäjälentäjät takaisin kotiin iltapalalle ja nukkumaan? Jostain muistan lukeneeni, että tällainen lentotukialus tankataan 50 vuoden välein (ydinpolttoaineella) ja samassa yhteydessä tehtävä ”määräaikaishuolto” maksaa pari miljardia. Isojen poiken lelu on siis kysymyksessä.

New York - Intrepid-lentotukialus

New York – Intrepid-lentotukialus

Kyseisen nähtävyyden yhteydessä oli myös sukellusvene, johon olisi päässyt tutustumaan erillistä maksua vastaan. Ja taisipa siellä olla myös kuumodulikin… Tämä jätettiin väliin, koska myöhemmin tällä reissulla on tarkoitus käydä tutustumassa Houstonin NASA-keskukseen. Ehkä siellä meitä odottaa sitten jokinlainen kuualus? Mene ja tiedä….

New York - Intrepid-lentotukialus

New York – Intrepid-lentotukialus

Näiden nähtävyyksien jälkeen uupumus ei antanut enää vaihtoehtoja; Johonkin piti päästä aloilleen. Lämpöä oli tarjolla +36 astetta ja päätettiin ottaa vielä uusi erä Citysightseeingin kanssa ja ensimmäisen hutin jälkeen osuttiinkin juuri siihen ainoaan ja oikeaan toimistoon. Citypassimme vaihdettiin lopulta pääsylipuiksi citybussin katolle. Puoli tuntia seisoskelua Times Squaren pysäkillä ja lopulta istua törötimme bussin katolla. Kyllähän siellä on hieman apinamainen olo, mutta silti jäi tästä kiertoajelusta jäi hyvä fiilis. Ensinnäkin kintut sai tarvitsemansa parin tunnin levon. Toisekseen Manhattanin näkeminen varsin kokonaisvaltaisesti käy tällä välineellä niin kätevästi ettei muu tule kysymyseenkään. Manhattan on niin suuri, että kävely ei tule kysymykseenkään. CentralParkin etelänpuoleisen alueen vielä kova jalkamies hoitelee, mutta koko Manhattania tuskin kukaan jaksaa jalkaisin penkoa jos käytettävissä on vain 2-3 päivää. Tämä kiertoajelu suuntautui uptowniin, eli Times Squarelta CentralParkin reunaa pitkin Harlemiin ja takaisin. Harlemissa näytti olevan ihan omanlaisensa pöhinä, johon olisi ollut mielenkiitoista tutustua jalkapelillä jos aikaa olisi ollut useampi päivä. Eniten yllätti Manhattanin vihreät alueet, joita oli paljon enemmän kuin osasin odottaa. Puistoissa näkyi runsaasti seurueita, jotka kokkasivat ruokaa ja viettivät aikaansa niissä. Aloin ymmärtää, että tallaisessa paikassa voisi todella jopa viihtyä pysyvämminkin.

New York - Citysightseeing uptown

New York – Citysightseeing uptown

New York - Citysightseeing uptown

New York – Citysightseeing uptown

Kaksi täyttä päivää New Yorkissa jää yrittämisestä huolimatta täydelliseksi pintaraapaisuksi. Tähän kaupunkiin palaan kyllä hyvin mielelläni vielä takaisin. Paikka tulvii elämää ja energiaa, jota haluaisi vain seurata loputtomiin. Jollekin tämä saattaa olla ostosparatiisi, sillä maailmasta läytyy tuskin mitään asiaa, jota täältä ei voisi ostaa. Itselleni riitti pelkkä kaiken hämmästeleminen. Ei vain millään olisi malttanut lähteä illalla takaisin hotellille. Tällä reissulla ei onnistuttu näkemään kaupunkia pimeän aikana muuten kuin Brooklyn Bridgen sillalta. Henkilökohtaisesti olisin halunnut nähdä Times Squaren pimeän tultua. Se jäi hieman vaivaamaan… Ehkä siihen täytyy joskus vielä palata.

Hotellille paineltiin joskus iltakahdeksan aikoihin valmistautumaan seuraavan päivän liikekannallepanoon. Aamulla vielä kerran metrolla Broadwaylle noutamaan vuokra-autoa Alamon toimipisteestä. Mihinkähän päin se kärry lähtee meitä viemään…

New York – Day 1

…Matka lentokentältä hotellille, paikallisellla yellow-cab-taksilla toimi mieleenjäävänä pelinavauksena tälle reissulle. Kuskina toimi ilmeinen piripää, joka oli kaiken muun lisäksi nauttinut runsaan annoksen unettomuutta. Matka kentältä Brooklyniin hotelliin oli puhdasta kauhua. Kuski ei osannut ajaa kohteeseen, vaan kiersi ylimääräisen 20km lenkin jatkuvalla n. 30 tuntimailin ylinopeudella välillä nukahtaen ja välillä tekemällä sydämenpysäyttäviä pakonomaisia korjausliikkeitä 60mph nopeudella koukkien ja poukkoillen kuin pahimmassa kaahausleffassa. Huomautuksista huolimatta meitä ajatettiin tuplamatka hotelliin aivan älyvapaata reittiä. Ja määränpäässä turisteilta vedätettiin tuplahinta. Tulevina kahtena päivänä saatiin huomata, kuinka NYC:n metro on lopulta paras ja turvallisimman tuntuinen kulkutapa tässä kylässä.

Itse kaupunkia voi kuvata yhdellä sanalla: Mykistävä! Pitänee varmasti paikkansa, että NYC on aivan oma erillinen maailmansa koko USA:n sisällä? Noh, tämä selvinnee lähiviikkojen aikana… Pelkästään kaupungin fyysinen suuruus lyö ihmistä henkisesti päähän ja sitä jää ihmettelemään huuli soikeana pitkäksi aikaa. Nähtävyyksiä kaupungissa piisaa varmasti monen kuukauden tarpeiksi, mutta oleellisin hienous on kaupungin vangitseva ilmapiiri. Katuja haluaisi vain lampsia loputtomiin. Kävelykilometrejä tulikin ensimmäisenä päivänä varovaisesti arvioiden 15-20km verran. Päivän aikana haahuiltiin Central Parkista WTC-Memorialin kautta Brooklyniin, koska haluttiin – tottakai – nähdä päivän päätteeksi Brooklyn Bridge. Kyseessä on silta joka yhdistää Manhattanin ja Brooklynin kaupunginosan. Ja kävely CentralParkista Brooklyniin ei ole muuten ole mikään parin korttelin pyrähdys, vaikka sen kulkisi suorinta tietä!

Perusnähtävyyksistä aloitettiin pakollisella pilvenpiirtäjällä, koska siihen kohtaan päiväsuunnitelmaa piti vain saada se pakollinen ”checked”-ruksi. Tätä varten oltiin hankittu etukäteen New York -passi kolmea nähtävyyttä varten. Turvatarkastusten ja muiden muodollisuuksien jälkeen rivakammanpuoleinen  ”showhissi” nosti miehet kohti Top Of The Rock -pilvenpiirtäjän huippua. Varhaisen aamupäivän ansiosta turvamuodollisuudet hoituivat reilussa tunnissa. Näkymät oli tietysti hulppeat, kuten joku nokkela saattakin jo arvata. Tästä pilvitornista on muuten uberhienot näkymät Central Parkiin, ja oikeastaan ihan mihin tahansa…. Nämä maisemat on kuitenkin nopeasti nähty, joten äkkiä takaisin ihmisten sekaan. Sinne missä se oikea kaupunki on!

 

2015-08-14 10.31.27

New York – Top Of The Rock

 

Tornin jälkeen oli helppo jatkaa muutaman korttelin päähän Central Parkiin, josta haukkasimme näin jälkikäteen ajatellen aivan turhan pienen siivun. Hieman käyskenneltiin eteläpäässä ja helteen uuvuttamana paineltiin bisselle puiston ”zoo-alueen” ravintolaan. Budweiserin seuraksi ostin ”italialaisen sämpylän”, jossa oli neljä paksua siivua kinkkua, neljä paksua meetwursti-siivua, kolme juustosiivua ja jotain chilitahnaa. Yhdelläkään aikaisemmista italianreissuistani en ole törmännyt tuollaiseen sämpylään! Tyhjänpuoleinen vatsani veti tuosta pakkauksesta vain puolet! Loput jäi pöydälle… Ja tämä on muuten meikäläiseltä aika poikkeuksellista…

NEW YORK - Central Park

NEW YORK – Central Park

Tästä teennäisesti virkistyneenä mutta edelleen helteestä uupuneina lompsittiin 5th Avenuelle ihmettelemään väen paljoutta. Vakaumuksellisena Apple-miehenä – tottakai – kohdistin huomioni 5th Avenuen Apple-myymälään, josta on nähtävästi kehkeytynyt eräänlainen turistinähtävyys. Vastoinkäymisistä huolimatta herra Jobs taisi tietää mitä teki?  Tulipahan nyt talsittua nämä kuuluisat Jobsin lasiportaat myymälään… ja takaisin katutasolle. Myymälä oli ammuttu täyteen porukkaa ja muita ”pyhiinvaeltajia”. On vahva tunne, että valmistuessaan tuolla myymälällä on ollut aika jämäkkä hintalappu jo pelkän sijainnin perusteella….

NEW YORK - Apple-myymälä

NEW YORK – 5th Avenue, Apple-myymälä

 

Lämpötila oli tässä vaiheessa jo mukavasti 30 asteen paremmalla puolella, joten hikiset ukot kaipasivat päästä ainoastaan istumaan. Lähdettiin siis metsästämään ”hop on-hop off” -sightseeings-kiertoajelua. Tällaisia luonnollisesti löytyy jokaisesta metropolista ja sellaisellahan pääset varmuudella näyttämään turistiurpolta niin omissa kuin vieraissa silmissä. Parasta niissä on kuitenkin se, että saat vain istua ja möllöttää ihan luvan kanssa. Mutta tämä suunnitelma ei mennytkään kuten siinä tunnetussa TV-ohjelmassa… Kaupunkipassin vaihtaminen bussilippuun ei tuntunut onnistuvat kertakaikkiaan missään! Vierailtiin useassa ”Sightseeings”-toimistossa, joista meitä pompoteltiin korttelista ja toimistosta toiseen. Lopulta pinna paloi ja tämä myös kerrottiin selväsanaisesti viimeisesssä toimistossa. Paineltiin seuraavan pizzerian kautta WTC-muistomerkeille. Pitäkööt turistibussinsa prkl….

Tämä WTC-Memorial -muistomerkki oli muuten aika pysäyttävä näky. Olo vaihtui siellä aavistuksen ahdistavaksi, eikä helteen tuima paahto tuntunut sillä hetkellä enää ongelmalta. Väkeä oli sielläkin paljon, mutta harvaa siellä hymyilytti tai nauratti. Itse muistomerkki piti sisällään alkuperäisten tornien paikalle valetut suuret vesialtaat, joiden reunaan on kaiverrettu katastrofissa kuolleiden nimet. Nimiä oli paljon. Muistomerkin ympärille on parhaillaan nousemassa neljä uutta WTC-tornia, joista kaksi oli jo käytössä ja kaksi rakenteilla. Virkavalta oli myös laajalti läsnä alueella. Tosin niin se tuntui olevan ihan missä tahansa. Se mitä vuonna 2001 tapahtui, tuntui paikanpäällä edelleen enemmän kuin käsittämättömältä. Tarjolla olisi myös ollut WTC-memorial museo, jonne olisi päässyt citypassin avulla. Tässä kohdassa painoimme skip-nappia.

 NEW YORK - WTC Memorial

NEW YORK – WTC Memorial

Muistomerkillä käynnin jälkeen alkoi jo taivaalla porottava voimalaitos antautumaan, joka tuntui vähintäänkin kohtuulliselta. Tosin hikiseen nihkeyteen tuntuu tottuvan päivän mittaan. Päivän päätösnumeroksi valikoitui kävely Brooklyn Bridgeä pitkin majapaikkaamme Brooklyniin. Sillan kupeessa saimme huomata, kuinka sadat, tai jopa tuhannet muutkin kaupungissa vierailevat turstistit olivat tehneet saman päätöksen. Silta oli miedosti ilmaistuna ruuhkainen. Mutta olihan se piru vieköön komean näköinen auringonlaskun värjäämänä. Ja eteläisen Manhattanin silhuetti oli silmät vangitseva näky. Sillan ylitettyämme totesimme että matkaa hotelliin olisi vielä kävellen yli viisi kilometriä, joka tällaisen päivän päätteeksi oli kerta kaikkiaan vain liikaa! Lähimmälle metroasemalle mars….  Tunnelma öisessä Brooklynissa oli selittämättömällä tavalla cool!

NEW YORK - Brooklyn Bridge

NEW YORK – Brooklyn Bridge

On vielä sanottava, että New Yorkin metroverkosto on käsittämätön laajuudessaan. Siitä huolimatta matkustaminen metrolla on todella helposti haltuun otettavissa. Ensimmäisen matkan jälkeen kulkeminen tuntui luotevalta. Yhtään hutia ei matkustettaessa saatu aikaan. Itseasiassa mielestäni jokaisen NYC:ssä kävijän kuuluu matkustaa pätkä metrolla. Osa kaupungin sielusta nimittäin piileskelee katutason alla metroasemilla ja junissa. Matkan hintakin on erittäin kohtuulliset 2,75 dollaria, jolla saa matkustaa käytännössä mistä tahansa, mihin tahansa kahden tunnin aikana leimauksesta. Vahva suositukseni tästä kulkumuodosta!

Lentokenttäelämää….

Tästä se alkaa. Eikä vaan tunnu vielä missään! Lähtölaukaus on täräytetty kohti NYC.tä. Sinne painellaan kustannustehokkaasti Arlandan kautta, jossa ohjelmassa kentällä notkumista neljä tuntia, jossa nimittäin juuri nyt tapetaan aikaa… Loppupäivä saadaankin liidellä päättymättömässä auringonlaskussa. Perillä päästään tutustumaan öiseen New Yorkin metroon… tai ehkä sittenkin ajellaan taksilla Brooklynissa sijaitsevaan hotelliin?


 

Arlanda 13.8.

Arlanda 13.8.

 

Ready to go?

Tämä reissuprojekti aloitti hehkunsa ajatuksen tasolla jo kolme vuotta sitten. Perusteellinen roadtrip läpi USA:n – rannikolta rannikolle. Lähtöhetkeäkin on jo (ainakin) kertaalleen siirretty. Seikkailu alkaa lopulta torstaina 13.8.2015! Reittisuunnitelmat eivät kuulu tällaiseen reissuun, joten tiedossa on ainoastaan starttiruutu sekä määränpää, jossa ruutulippu heilahtaa. Alkupaloiksi nautitaan kolmen päivän annos New Yorkin runsautta. Highwaylle pyritään ajoissa sunnuntaina 16.8. Varsinainen starttiruutu sijaitsee Alamon toimipisteessä Broadwaylla, keskellä vilkkainta Manhattania. Reissun jännittävin ajo-osuus saattaakin odottaa jo ensikilometreillä kaupungista irti pyristellessä… Onneksi lähtöpäivä on sunnuntai, joka NYC:n tapauksessa ei varmaan tarkoita yhtään mitään…

Sen verran nöyrryimme suunnitelmallisuudelle , että reittimme tulee kulkemaan etelävaltioiden kautta. Joten meille tullaan tarjoilemaan runsaalla kädellä ainakin Texasin kuumuutta. Alkuperäinen ajatus ”Route 66”-reitistä kuivui kasaan luettuamme sen turistimaisesta luonteesta. Miksi ajaisimme jonossa muiden turistien ja fiilistelijoöiden perässä? Sukelletaan mielummin syvään, aitoon Amerikkaan. Oletettu lukema trippimittarissa tulee olemaan +7000km, joten ajamista riittää….

Reissuun starttaa kaksi (40+) perheellistä ukkomiestä, joiden vaimot ovat sisaruksia keskenään… Minä olen Jani ja reissukaveri on Pasi. Let`s go!